Tukimuurin korjaus paransi Ämmäkosken vesivoimalaitoksen käyttövarmuutta - Betola Oy
Ämmäkosken voimalaitoksen työmaa.

Referenssi

Tukimuurin korjaus paransi Ämmäkosken vesivoimalaitoksen käyttövarmuutta

Ämmäkosken voimalaitos sijaitsee Kajaanin keskustassa Kajaaninjoessa. Ämmäkosken voimalaitos on aloittanut toimintansa vuonna 1917 ja tukimuuri on vuodelta 1941.

Vuonna 2022 huomasimme, että tukimuuri vuotaa voimalaitoksen vierestä ja vesi pääsi tukimuurin väärälle puolelle. Siellä kulkee voimalaitoksen huoltotie ja alueella on myös virkistysalue. Emme halunneet ottaa riskejä vuodon kanssa ja vaarantaa sekä työturvallisuutta että aluetta käyttävien ihmisten turvallisuutta.

Jo kesällä 2022 tyhjensimme välivesialtaan sulkemalla ylemmän padon ja selvitimme, mistä vuoto johtuu. Hätäensiapukorjauksena Betola injektoi vuotokohdan halkeamaa. 

Talven aikana teimme korjaussuunnitelmat, ja urakkatarjouksissa voiton vei Betola. Hinnan lisäksi painotimme laatua ja joustavuutta. Tarkastimme referenssit ja Betola vakuutti aiemmilla, onnistuneilla hankkeilla.

Manttelointi työpadon suojassa

Kesällä 2023 patoalue tyhjennettiin jälleen vedestä ja Betola teki perustuksen työnaikaiselle padolle. Tämä sujui nopeasti ja perustuksen teko onnistui 24 tunnin aikana. Patoalueen ollessa kuivana Betola teki myös virtapilarin halkeamien injektointikorjauksia.

Jouduimme viivästyttämään työn alkua, koska kesä oli niin sateinen. Meidän täytyi juoksuttaa vettä, jotta vedenpinnat pysyisivät luvan mukaisissa rajoissa.

Syyskuussa pääsimme lopulta töihin. Ensin toteutettiin sukeltajien avulla metallirunkoinen ja puuseinäinen lankkupato, joka pumpattiin tyhjäksi vedestä. 

Sen jälkeen työpadon suojassa vuotokohta raudoitettiin ja mantteloitiin. Kaikkiaan tukimuurin manttelointi toteutettiin 30 metrin mittaiselta ja noin 5 metriä korkealta alueelta. Mantteloinnin paksuus oli 40–50 senttimetriä. Betonointi suoritettiin talvibetonointina marraskuun aikana. 

Samalla korjattiin 3. turbiinin virtauskanavan settiurat. Vanhat betonoinnit olivat murtuneet ja syöpyneet. Vanhaa betonia piikattiin pois ja uudet, ruostumattomasta teräksestä tehdyt settiurat betonoitiin kiinni virtauskanavaan työpatoelementin suojassa.

Käyttövarmuutta tuleville vuosikymmenille

Remontissa voimalaitokselle saatiin jälleen tiivis tukimuuri, mikä on tärkeää ympäristön ja henkilöturvallisuuden kannalta. Ajoissa toimimalla estimme hallitsemattomat tilanteet. Tiiviin tukimuurin ansiosta saamme käyttövarmuutta ja huolettomuutta vuosikymmenien ajaksi.

Yhteistyö Betolan kanssa toimi erittäin hyvin ja helposti. Voin luottaa siihen, että he tulevat ja tekevät sovitulla tavalla.

Betola on hyvän kokoinen yhteistyökumppani, jonka kanssa on helppo tehdä yhteistyötä. Toimintatapa on joustava eikä mitenkään jäykkä. Sen huomaa, että ovat savolaisia!

Meidän kannalta yhteydenpito on helppoa, kun tiedämme suoraan, kenelle missäkin asiassa soittaa. Arvostan myös sitä, että jos lisä- tai muutostöitä tuli eteen, niistä ilmoitettiin suoraan eikä mitään tehty selän takana. 

Erityishuomiota voi antaa Betolan työturvallisuudesta. Kypärät ja turvavälineet olivat käskemättä kunnossa, paikat pysyivät siisteinä ja tilaajan vaatimuksia ei kyseenalaistettu. Jokiympäristössä työskennellessä jo ympäristön olosuhteet asettavat sellaisia riskejä, että työturvallisuus täytyy olla kunnossa.  

Käyttö- ja kunnossapitopäällikkö Jari Väisänen

Kainuun Voima Oy

Kainuun Voima Oy on Kajaanin kaupungin ja Kajaanin Energiatuotanto Oy:n puoliksi omistama voimayhtiö. Yhtiö tuottaa sähköä ja kaukolämpöä lämpö- ja vesivoimalaitoksillaan Kajaanissa.
Tutustu yhteistyökumppaniimme:
Yritys:
Kainuun Voima Oy
Ajankohta:
6-12/2023
Tehty työ:
Ämmäkosken vesivoimalaitoksen tukimuurin kunnostaminen
Tiiviin tukimuurin ansiosta saamme käyttövarmuutta ja huolettomuutta vuosikymmenien ajaksi.

Selaa muita referenssejä

crosschevron-down linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram