Yritys

Betola tuntee betonin

Betolan tarina betonikorjaamisen vahvana ammattilaisena alkoi vuonna 1993. Hannu Korhonen oli työskennellyt aiemmassa työpaikassaan ruiskubetonoinnin ja materiaalien kehittämisen parissa. Nyt hän jatkoi työtä omassa yrityksessään, jonne sai mukaansa aiemman kehitystyön tulokset ja laitteet.

Rakennusala oli syvässä lamassa. Rohkeutta häneltä ei ainakaan puuttunut. Uhkarohkeutta laman keskellä, sanoisi joku.

Valittu linjamme heti alussa oli luotettavuus ja virheetön laatu. Se vaati tiukkaa keskittymistä ruiskubetonoinnin kehittämiseen. Halusimme kehittää ruiskubetonointia yhä paremmin korjausrakentamiseen soveltuvaksi. Olemme tehneet kehittämistyötä yhdessä materiaalintoimittajien kanssa, ja meillä onkin luja kokemus erilaisista materiaaleista.

Samalla olemme kehittäneet muita betonirakenteiden korjauksen, vahvistuksen ja rakentamisen palveluita. Kehitystyön ohjenuorana on ollut pohdinta siitä, millainen osaaminen tukee parhaiten asiakkaidemme menestystä.

Emme kuitenkaan harjoittele työmailla. Kouluttaudumme ja harjoittelemme ennen uusien palvelujen tarjoamista työmaille. Näin asiakkaamme voi olla varma, että osaamme tehdä sen, mitä tarjoamme.

Laadukas työn tulos ja työn tarkka dokumentointi ovat betonikorjauksessa ja -rakentamisessa avainasemassa. Asiakkaamme on silloin helppo varmistaa työn laatu ja viestiä siitä tarvittaessa myös eteenpäin. Tärkeimmät arvomme, rehellisyys ja luotettavuus, tulevat parhaiten näkyviin näissä toimintatavoissamme.

Arvostamme henkilökuntaamme. Pidämme huolta heidän osaamisestaan kouluttamalla työntekijöitä moniosaajiksi. Samalla varmistamme asiakkaillemme mahdollisimman laadukkaan palvelun.

Meille pitkät työsuhteet ja asiakassuhteet ovat tärkeitä. Uskomme, että jo alussa linjaksi valitut luotettavuus ja virheetön laatu ovat asiat, jotka kannattelevat toimintaamme betonialalla myös tulevaisuudessa.

Onko tarvetta betonityölle?

Kuvia yrityksestä

Perheyritys 30 vuoden kokemuksella

Liikevaihto 1-2 m€

Työllistämme 10-20 henkilöä

Kotipaikka Kuopio, toiminta-alue koko Suomi