Harmaa betonitausta.

Juha Toivanen

Juha taitaa saumaustyöt

Kuka olet? Olen Juha Toivanen, 43-vuotias kuopiolainen.

Työntekijä Juha Toivanen.

Mitä teet? Teen pääasiassa saumaushommia, viime aikoina myös tuulimyllynjalkojen perustuksia. Viime vuosina korostunut, että työmaat ovat tavallisesti reissun takana.

Kuinka pitkään olet työskennellyt Betolalla? Siitä alkaa olla hyvinkin 20 vuotta, kun tulin Betolalle ensimmäistä kertaa.

Mitä tykkäät työstäsi? Kyllähän se ihan työnä menee. Ei kai sitä muuten olisi näin pitkään tehnyt, jos ei viihtyisi! Siitä tykkään, että olen saanut joustoja työaikaan, kuten olen halunnutkin. 

Mistä tykkäät työpaikassasi? Työkaverit on mukavia, niiden kanssa jaksaa puurtaa vähän paskaisempaakin hommaa, tai jos työ tuntuu joskus vähän tylsältä. Työparin kanssa voidaan sovitella hommia. Esimerkiksi jos Rogerin kanssa ollaan, niin minä teen ne hommat, missä noustaan tellingille ja pitää yltää korkealle. Roger ryömii ahtaisiin paikkoihin. Meillä on erilaisia työmaita ja maisemanvaihto on kiva asia, ei tartte olla aina samalla tehtaanhihnalla.

Mitä työmaata et unohda? Muutama vuosi sitten oltiin Joensuussa Pamilon vesivoimalaitoksessa korjaamassa vanhaa tukkinipparia. Padossa on siis betonikehikko, jolla tukkinippuja on nostettu padon yli. Saatiin olla siellä kesäisen luonnon keskellä omalla porukalla korjaamassa suojelukohdetta. Majoituttiin työmaan vieressä olevassa entisessä virkistysmökissä, jossa oli rantasauna. Siellä ei ollut ylimääräistä melua!

Mitä teet vapaa-ajallasi? Vapaa-aika kuluu pelejä pelatessa. Tykkään erilaisista lauta- ja korttipeleistä. Pelaan myös netissä vanhojen kavereiden kanssa.