Iiro Roininen

Iiro on injektoinnin taitaja

Kuka olet? Olen Iiro Roininen, 31 vuotta. Olen kotoisin Juankoskelta, nykyisin kuopiolainen.

Iiro Roininen ja kunnostettu Datsun.

Mitä teet Betolalla? Olen tällainen yleismies Jantunen. Teen kaikkea, mutta erityisesti injektointia. Käytännössä korjaan paljon silloissa ja esimerkiksi vesilaitoksissa olevia halkeamia.

Kuinka pitkään olet tehnyt täällä töitä? Aika kauan! Tulin 18-vuotiaana kesätöihin, jotka ovat jatkuneet tänne saakka.

Mistä asioista tykkäät työssäsi? Vaihtelevuudesta. Porukka on hyvä, me tullaan hyvin toimeen eikä ole ollut isompia kinoja. Se on tärkeää, koska välillä näiden kanssa viettää aikaa enemmän kuin perheen kanssa.

Mistä tykkäät työpaikassasi? No, kun on pitkään töissä, niin kyllähän välillä kiinnostaa enemmän ja välillä vähemmän. Mutta olisinhan minä jo vaihtanut, jos en olisi tykännyt. Toimitusjohtaja Ari on semmoinen kaveri, että sille tekee mielellään töitä. Hän kohtelee meitä tasaveroisena ja tekee itsekin näitä hommia ja auttaa.

Mitä työmaata et unohda? Taisi olla Puntarikosken työmaa Joensuun suunnilla kuutisen vuotta sitten. Oltiin työkaverin kanssa siellä pari viikkoa paistamassa makkaraa ja kalastamassa, kun ei päästy aloittamaan töitä ja piti kuitenkin olla paikalla. Sattui vielä uskomattoman hienot kelit niille viikoille!

Mitä teet vapaa-ajalla? Touhutaan pojan kanssa, kalastelen ja laskettelen. Lisäksi mulla on vanha Datsun 120 Y, jonka entisöinti alkaa olla loppusuoralla.